Talon ilmapiiriä tukahduttaa kyttääminen, ja elämääni sulostuttaa Pavlovin koira -näytelmä. Aina kun käyn talon kellarissa, talonmiehen rouvan suppilokorva kuuntelee oven käyvän ja lähtee pian tarkistuskierrokselle. Hän käyttää varmuuden vuoksi kulkureittiä naapurirapusta peittääkseen näin kyttäämisensä jälkiä. Hänen raivokkaat "kyllä minulla on erittäin kiireinen elämä ja paljon harrastuksia" -kommenttinsa puhuvat puolestaan väkevää sanaa. :-) Ystäväni kehoittavat käyttämään kellarin ovea aina ohi kulkiessakin varmistaakseen sen, että harrastuksia varmasti riittää jatkossakin. Ohjeita on satanut myös huolestuneesta perhepiiristä, veljeni hienovarainen neuvo "ei kun polttopullo postiluukusta että se kyttäys loppuu" niistä radikaaleimpana. Kylässä piipahtaneen Zorbaksen sanoin: "jokainen ihminen on laulun arvoinen". Samaa mieltä oli Adolfo, joka on jo pitkään sanonut viimeaikaisten kokemusten riittävän aina tupla-cd:lliseen.
Vakavasti sanottuna esimerkki on paljonpuhuva osoitus siitä, mihin ihmiselämä helposti menee, jos elinpiiri pienenee liikaa. Juuri sen takia olisi tärkeää avata toimillaan ja ajatuksillaan uusia väyliä, tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin. Rutiinit ovat hyväksi, ja toisin kuin uskoisi, ne enemmänkin vapauttavat kuin kahlitsevat. Mutta jos elämässä on liian vähän virikkeitä, pienenee elinpiirin spiraali ja lopulta niitä haetaan naapureiden elämästä ja aletaan niuhottaa pikkuasioista.
